Tässä meidän prinsessa uudessa prinsessa mekossaan :) Olen niin kauan halunnut Emmalle tuollaista, että nyt se piti käydä ostamassa.

hgjhgjh027fy5.jpg

Emmalla on mennyt hoidossa ihan hyvin. Viihtyy niiden pienempien kavereidensa kanssa ja onhan heillä siellä paljon aktiviteettiakin. Käyvät puistossa, perjantaisin on kirjastopäivä, torstaisin jumpataan jne jne. On Emmalla kyllä ollut sellaisia aamuja ettei olisi halunnut lähteä hoitoon ja itkun kanssa on lähdetty mutta onneksi itku on aina loppunut lyhyeen. Olen ihan varma siitä että Emmalle tekee hyvää olla hoidossa.

Muistinkohan laittaa tänne Emman 3v neuvolan mittoja. No tässä ne tulevat, joko ensimmäistä tai toista kertaa :) Eli neiti oli 100cm pitkä ja painoi 15,2kg. Kengän koko Emmalle on kesällä ollut 26-27. Tänään käytiin ostamassa Emmalle kengät tulevaa talvea varten, kokoa 29. Kylläpä pompsahti tuo koko. Pakko se oli tota kokoa ottaa koska edellisessä koossa ei olisi ollut tarpeeksi kasvun varaa, kenkiä ei kuitenkaan oteta käyttöön nyt heti. Viime talvena kävi niin että näihin samoihin aikoihin ostettiin talvikengät kokoa 25 ja sitten olivat pienet kun niitä olisi voinut ruveta käyttämään. Ai niin, tänään ostetut kengät olivat vielä puoleen hintaan :) Eli säästettiin yli 30e.

Emman hoidossa aloittaa maanantaina 9kk ikäinen vauva, sanotaan että vauvan nimi on vaikka Vesa (nimi vaihdettu). Emma sanoi tänään että kyllä sille Vesalle pitäisi keksiä parempi nimi, mutta jos ei keksitä niin voi sitä Vesaksikin sanoa :)