Sellainen edistysaskel meillä on koettu että neiti on nyt kokonaan vaipaton. Päivävaippa jäi jo kesällä pois mutta erinäisistä syisyä yövaippa nyt sitten tammikuun alussa. Emmahan on kärsinyt ummetuksesta jo pari vuotta (siis ei ihan koko ajan mutta kuitenkin) eikä ole suostunut kakkaamaan pottaan. Mutta nyt sujuu siis sekin ja neiti on ollut yli 1,5kk täysin kuiva eikä yhtäkään vahinkoa ole tullut sinä aikana. Hieno juttu!

Neiti on oma iloinen itsensä, aurinkoinen ja tomera :) Puhuu taukoamatta aamusta iltaan, paljon asiaa ja fiksuja juttuja. Oman nimensä Emma on osannut kirjoittaa jo monta kuukautta, muistaakseni oppi sen viime vuoden puolella joskus syksyllä. Ollaan harjoiteltu kirjoittamista aina silloin tällöin koska Emma tykkää siitä. Samoin laskemista. Myös erilaisia kehittäviä tehtäviä ollaan tehty.

Minun oma blogini päivittyy huomattavasti useammin kuin tämä ja siellä on joskus myös neidin kuulumisia joten sieltäkin kannattaa kurkata :)

aaaamn2.jpg